torstai 31. toukokuuta 2018

maanantai 7. toukokuuta 2018

Viidesluokkalaisten vierailuja



Tiistai 17.4.2018
                  
Tiedepäivä
Lähdettiin aamulla klo 7.45 Nuortenkadulta bussilla kohti yliopistoa yhdessä 5B:n ja 5C:n kanssa. Kun saavuimme yliopistolle, ensiksi riisuimme ulkovaatteet ja menimme jonoon opettajan luokse. Ensimmäinen työpaja oli Microbit-paja, jossa koodasimme Microbitille pelin ”Kivi, paperi, sakset”. Sen jälkeen menimme isoon saliin, jossa pidettiin puhe, jota menimme kuuntelemaan. Sen jälkeen osa luokasta lähti tekemään origameja ja osa jäi saliin kuuntelemaan asioita avaruudesta. Minä jäin saliin. Saimme tietää paljon asioita avaruudesta. Sen jälkeen aikamme loppui, joten oli aika lähteä takaisin kohti koulua klo 10.30. Tiedepäivä oli hyvin mielenkiintoinen ja toivoisin, että tämä olisi jokavuotinen tapahtuma 5-luokille.

Kirjoittanut: Katri Mursu 5A



                    
Tiedetapahtuma
Menimme yliopistolle bussilla. Siellä oli muita luokkia eri kouluista. Olin avaruus- ja koodauspisteellä. Tykkäsin koodauksesta. Yliopisto näytti isolta. Ihan mukava tunne jäi. Suosittelen tapahtumaa kaikille. Siellä oli hauskaa.
          Kirjoittanut: Paavo Autioniemi 5A




Yliopistohulinaa

Tiistai 17.4.2018 heräsin aamulla klo 6:05. Jouduin menemään kello 7:00 bussilla. Kun olin tullut kouluun, toin ylös repun ja lähdimme luokan kanssa. Silloin kun olimme yliopistolla, menimme ensimmäisenä Microbit-pisteelle, jossa aktivoitiin ”kivi, paperi ja sakset”. Saimme kokeilla pelata niillä kavereiden kanssa. Microbitejä ei ollut hirveän helppoa aktivoida, mutta onneksi kaikki saivat ne silti aktivoitua ja aktivoimisen jälkeen menimme avajaisiin.
Avajaisissa esiintyi Taika-Aika. Taika-aika oli erinomainen. Avajaisten jälkeen oli kaksi ryhmää, toinen oli askartelua ja avaruustutkintaa. Avaruusryhmässä oli kivaa, koska se oli kiinnostavaa. Katsoimme siellä videon, jossa näytettiin Aurinkoa isompia tähtiä. Aurinko on todella pieni niihin isoihin tähtiin verrattuna. Siellä myös sanottiin, että meidän galaksiin on törmäämässä toinen galaksi, se oli vähän pelottaa. Siellä oli opettamassa mies, joka sanoi, että ei ole tyhmiä kysymyksiä tai vastauksia. Se oli mahtavaa ja kivaa! Haluan uudestaan.
Kirjoittanut: Iida Välimaa 5A







Tutustumismatka Marttiinille

Perjantai 28.4.2018
Kävimme 5A-Luokan, Heidi-open ja opettajaharjoittelijoiden kanssa Marttiinin vanhalla tehtaalla tutustumassa Marttiinin historiaan ja alkuperään. Kävelymatkan jälkeen, kun saavuimme vanhalle tehtaalle, meidät vastaanotti Tuomas, yksi Marttiinin työntekijöistä. Rakennuksessa oli aikaisemmin ollut Marttiinin päätehdas, mutta kun maine ja tuotantomäärät nousivat, rakennus kävi liian pieneksi, ja päätettiin vaihtaa rakennusta. Nykypäivänä rakennus on vieläkin Marttiinin hallussa, ja siellä myydään sivutuotteita ja puukkoja, muttei siellä enää tuoteta veitsiä tai veitsien osia.
Alussa saimme hieman tutkia aluetta ja puukkoja. Saimme nähdä myös videon Marttiinin historiasta, jonka yleensä työtekijät näyttävät turisteille, jotka ovat lomalla Suomessa. Videossa kerrottiin, kuka keksi Marttiinin, miten puukot perinteisesti tehdään, ja mitä tarkoitusta puukoilla voi olla, ja miten ne voivat olla iso apu arkielämässä. Videon jälkeen, Tuomas kertoi meille lasivitriineissä olevista puukoista, niiden malleista ja valmistusvuosista.
Ilves-puukko on Marttiinin ensimmäisiä puukkomalleja, ja ne ovat nykypäivänäkin hyvin suosittuja. Janne Marttiini on Marttiinin alkuperäinen valmistaja. Hänellä ja hänen vaimollansa oli monia lapsia, ja heistä vanhimmat saattoivat auttaa Marttiinia puukkojen teossa. Tällä hetkellä, Marttiinilla on kaksi tehdasta, yksi tuppitehdas Virossa, yksi Rovaniemellä, Viirinkankaalla Marttiinin tiellä. Puukkojen arvo määritellään puukon valmistuksessa käytetystä ajasta, materiaaleista ja käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi luu, on vaikeasti muotoutuva materiaali, ja sitä on haastavampi työstää, kuin muita materiaaleja. Yleensä puukot, joiden valmistuksessa on käytetty luuta, ovat arvokkaampia ja kalliimpia kuin helpoimmista materiaaleista tehdyt puukot.
Matka oli mielenkiintoinen, kun sai tietää uusia asioita ja faktoja. Marttiini on todella iso osa lappilaista kulttuuria, ja on mielenkiintoista kuulla tämän yrityksen historiasta. Iso kiitos siitä, että saimme tulla tutustumaan Marttiinin vanhalle tehtaalle.
       Kirjoittanut: Launa Kuukasjärvi 5A